TILAN HISTORIA

Sarvanan Tila on ollut sukumme hallussa vuodesta 1562 lähtien. Sukupolvenvaihdoksissa tila on siirtynyt aina isältä pojalle. Vuoden 2021 alussa Roopesta tulikin jo tilan 19 isäntä. 

Tilakeskus sijaitsee Muroleen kanavan kupeessa Näsijärven ja Sarvananjärven välissä. Alun perin 1800-luvulla rakennettu päärakennus purettiin ja uusi rakennettiin vanhan kivijalan päälle 1981 . Päärakennuksen lisäksi vanhalta ajalta asti pihapiiriin on kuulunut toinen asuinrakennus, aittarakennuksia, navetta sekä tallirakennus pihasaunoineen. 

Ennen vuonna 2005 tehtyä sukupolvenvaihdosta tilalla keskityttiin useita vuosikymmeniä kasvinviljelyyn. Uuden isännän myötä päätuotantosuunnaksi vaihtui emolehmätuotanto, jota aloteltiin 20 emolehmän voimin. Ensimmäistä 60 emolehmälle suunnattua pihattoa alettiin pystyttämään vuonna 2006. Pari vuotta myöhemmin rakennettiin hieman pienempi, 40 emolehmälle suunnattu pihatto. 

Emolehmätuotannon rinnalla on tänä päivänä etenkin kesäisin koneurakointi, eikä kasvinviljelyä ja metsätalouttakaan ole unohdettu!